tiistai 17. kesäkuuta 2008

Ulkomaalaiskaupassa

Tänään koulun jälkeen lähdin kollegalle oppaaksi näyttämään, missä Kobessa sijaitseva "ulkomaalaiskauppa" sijaitsee. Matkalla poikkesimme pieneen kristilliseen kirjakauppaan, josta ostin itselleni kaksikielisen (englanti-japani) Uuden Testamentin. Japaninkielinen Raamattu, jonka hankin heti maahan saavuttuani, osoittautui vielä liian kovaksi palaksi, mutta englanninkielisen tekstin rinnalla japaninkieliset raamatunjakeet ja kristillinen sanasto avautuvat helpommin. Aloitin jo paluumatkalla junassa Johanneksen evankeliumin tutkimisen. :) Täällä on tapana, että kun ostat kirjakaupasta kirjan, sen kansi peitetään paperilla, jotta muut eivät näe mitä kirjaa luet. Itse olen kuitenkin junassa piilottelematta lukenut japanin oppikirjojani ja nyt Raamattua - jospa siitä vaikka syntyisi keskustelua tai edes ajattelemisen aihetta..?

Ulkomaalaiskaupasta saa siis tuotteita, joita tavallisesta kaupasta ei saa ja joita ulkomailla asuva saattaa kaivata. Erikoistuotteista joutuu maksamaan erikois(kalliin)hinnan, mutta kukapa ei suostuisi pulittamaan hiukan ylimääräistä saadakseen syödäkseen vaikka Fazerin hapankorppuja, ruotsalaista näkkileipää, skottilaista kaurapuuroa, perunahiutaleita, kunnon mysliä tai fluorihammastahnaa (siinä minun tämänpäiväiset ostokseni). Voi kun jostain saisi vielä ruisleipää!

Sadekausi on toistaiseksi ollut harvinaisen vähäsateinen. Lämpötila on kuitenkin kohonnut jo hellelukemiin, ja kuumuus tunkeutuu myös sisälle asuntoon. +31 asteisessa huonelämpötilassa olo on raukea, eikä oikein jaksaisi tehdä mitään. Onneksi cuulerit on keksitty, tosin olen käyttänyt niitä vasta muutaman kerran, sillä ne kuluttavat paljon sähköä.

Mukavaa viikonjatkoa!