maanantai 8. syyskuuta 2008

Henkien taistelua

En ole jaksanut kirjoittaa moneen päivään. Tiivis viime viikko ja ohjelmoitu viikonloppu on verottanut voimia, samoin helteinen ilma, jolle ei näy loppua vielä useaan viikkoon. Olen melko varma siitä, että sielunvihollinenkin yrittää heittää kapuloita rattaisiin nostattamalla vaikeita asioita ja kipeitä tuntoja käsiteltäväksi. Kuumassa ahjossa on tuskallista olla, mutta samalla riippuvuuteni Jumalasta ja tarve rukoilla on tullut entistä suuremmaksi. Vaikka Japanissa ulkonaiset ulosuhteet (lämpötilaa lukuunottamatta) ja arjen askareet eivät vaadi jokapäiväistä ponnistelemista, henkinen paine ja ilmapiiri tuntuu sitäkin raskaammalta. Yhä selvemmin näen myös sen, että tätä työtä ei tehdä yksin. Olen äärimmäisen kiitollinen teistä, jotka muistatte rukouksin, viestein ja postein! Juuri nyt olen tuen tarpeessa.

"Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan, vaan pimeyden henkivaltoja ja voimia vastaan---. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana. Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki hengen antamin voimin. Pysykää valveilla ja rukoilkaa hellittämättä kaikkien pyhien puolesta." Ef.6

Tähän loppuun liitän vielä muutaman kuvan kesälomamatkalta kipeäksi muistutukseksi siitä, miksi kristillistä lähetystyötä tehdään Japanissa. "Palvelkaa aina Herraa kaikesta sydämestänne. Älkää eksykö seuraamaan olemattomia jumalia. Ne eivät pysty auttamaan eivätkä pelastamaan." 1.Sam.12:20-21

Zenkojin kuuluisa buddhalaistemppeli Naganossa. Buddhalaistemppelit ovat väritykseltään tummia toisin kuin shintolaistemppelit, jotka tunnistaa punaiseksi maalatusta portista.

Toinen temppelin sisäänkäyntiä vartioivista hirviö-patsaista.

Epäjumalanpatsaiden rivistö temppelin edustalla. Sisällä temppelissä oli puinen buddhapatsas, jonka koskettamisen uskotaan tuovan onnea. Patsas oli kauttaaltaan sileä lukemattomien ihmisten siveltyä sitä.