Tie on pitkä ja kivinen, ja välillä epätoivo valtaa alaa. Kun aikoinaan Suomessa sai opiskella vieraita kieliä pieninä annoksina useita vuosia, täytyisi nyt vajaassa kahdessa vuodessa omaksua vaikea japanin kieli. Ei mahdotonta, mutta melkoinen haaste. Jään odottamaan "helluntain ihmettä" eli sitä että Jumala aukaisee korvani ja ymmärrykseni ja vapauttaa kieleni - omaa osuuttani eli raakaa työntekoa ja pänttäämistä unohtamatta! :) Lukuharjoitusta oppikirjojen ulkopuolelta saadakseni ostin divarista muutaman lastenkirjan. Jospa niitä ja japaninkielistä Uutta Testamenttiä lukemalla lukutaitokin kohenisi vähitellen.
Viimeisen tunnin sayoonara- eli läksiäisjuhlassa heitimme hyvästit ryhmämme ilopillerille, 17-vuotiaalle filippiiniläistyttö Sarinalle, joka tästä eteenpäin keskittyy japanilaisen lukion käymiseen. Tähän saakka hän on sekä opiskellut kielikoulussa että suorittanut lukiota samanaikaisesti, hatunnoston arvoinen suoritus! Japanissa on tapana erotessa antaa lahjaksi nenäliinoja eron haikeutta kuvastamaan. Nenäliinojen sijasta annoin kuitenkin Marimekon servettejä (Marimekko on suosittu brandi täälläkin) sekä raamatunjakeella varustetun kirjanmerkin. Jospa Sarinakin oppisi tuntemaan Raamatun Jumalan, joka tietää lähtömme ja tulomme, ja on turvamme matkalla, joka toivottavasti päättyy lopulliseen päämäärään - Taivaan kotiin. Sinne pääsee jokainen, joka uskoo ja tunnustaa Jeesuksen Vapahtajakseen. Kuten monta kertaa aiemminkin olen todennut: päästä itse kerran voittajana perille ja elää niin, että mahdollisimman moni muukin pääsisi - siinä elämäntehtävää ja tarkoitusta kerrakseen minunkin Japanissa ololleni!
Sarina kielikoulun opettajien ympäröimänä. "Omedetoo gozaimasu!" eli onnea koulun päättämisen johdosta. Ja siunausta reppuun!