"Kyoo wa chotto henna tenki desu nee!" eli "tänään on hiukan kummallinen sää, eikö vaan" aloitti opettajamme kielikoulun tunnin aamulla, ja johdatti meidät samantien kertaamaan aiheen avulla eilen opittua uutta kielioppiasiaa. Syynä outoon säätilaan on lähestyvä taifuuni, joka on ohittanut Japanin eteläisen kärjen, Okinawan saaren, ja jatkaa nyt matkaa kohti pohjoista. Vielä on epävarmaa yltääkö taifuuni Kobeen saakka. Jos ja kun se jatkaa ennustetulla reitillä, pyörremyrsky tavoittaa asuinalueeni lauantain tai sunnuntain aikana.Mistään Amerikassa riehuneesta Gustav-hurrikaanin tapaisesta täystuhosta ei ole kuitenkaan kysymys, ei siis syytä huoleen! Taifuuni on jo laantunut huomattavasti, mutta nostattaa silti voimakkaan tuulen ja sateen. Sen liikkeitä seurataan tiedotusvälineissä tarkasti, ja tarvittaessa annetaan ulkonaliikkumisvaroitus, jolloin esim. koulut pysyvät suljettuina. Japanissa pyörremyrskyille ei anneta nimiä, vaan ne numeroidaan. Matkalla oleva taifuuni on järjestyksessään 13:s tänä vuonna.
Jään jännityksellä, mutta silti rauhallisin mielin odottamaan, mitä tuleman pitää. Nyt kanjien pariin!