Nobelin tämänvuotinen rauhanpalkinto on myönnetty presidentti Martti Ahtisaarelle. Tätä aiemmin tunnustus on myönnetty suomalaiselle ainoastaan kahdesti, F.E. Sillanpäälle kirjallisuudesta ja A.I. Virtaselle kemian saralla tehdystä työstä, molemmista on aikaa jo yli puoli vuosisataa. Aiemmin tällä viikolla myös japanilaisille satoi "mainetta ja kunniaa", kun peräti neljä japanilaista pääsi osalliseksi Nobelin palkinnoista, kolme fysiikan ja yksi kemian alalla tehdyistä tutkimuslöydöksistä. Siihen hyvät uutiset sitten jäävätkin, Japani ja koko maailma tuntuu kuohuvan talouskriisin myllerryksessä.
Tällä viikolla alkoi uusi puolen vuoden mittainen kielikurssijakso. Mitään suuria muutoksia uusi kurssi ei tuo mukanaan, jatkamme opiskelua entiseen malliin samojen opettajien johdolla. Ryhmäkokomme tosin on kutistunut neljään oppilaaseen, jäljellä on lisäkseni kolme muuta lähetystyöntekijää. Tulevaa työtämme kirkon palveluksessa silmällä pitäen on upeaa, että ensi viikosta alkaen opiskelemme myös Raamatun sanastoa kerran viikossa.
Viikonlopun lepo on jälleen tervetullut. Sunnuntaina säestän jumalanpalveluksen HAT-Koben uudessa työpisteessä. On mielenkiintoista nähdä ovatko ensimmäiseen jumalanpalvelukseen tulleet ei-kristityt jatkaneet kirkossa käyntiä, näin toivomme ja rukoilemme!
Maanantaina koulullamme järjestetään basaari. Olen luvannut yhdessä suomalaisten opiskelijakollegoideni kanssa leipoa myytäväksi karjalanpiirakoita. Piirakoiden tekoa en ole aiemmin kokeillut, mutta "oppia ikä kaikki" ja kerta se on ensimmäinenkin. Lähetystyössä pääsee totisesti opettelemaan uusia asioita!
