Flunssaa ja matalalentoa

Liekö tottumattomuutta viileään sisälämpötilaan ja suuriin lämpötilavaihteluihin (taloissa ei ole keskuslämmitystä, vaan huone jossa oleskellaan lämmitetään sähkö- tai kerosiinilämmittimellä lämpimäksi muiden tilojen jäädessä kylmiksi), sairastuin muhevaan flunssaan. Se lisättynä ohjelmantäyteisiin alkupäiviin on verottanut voimia ja laskenut mielialaa. Kuumeettomana olen silti toimintakykyinen ja kävin tänäänkin kielikoulussa, sillä en halua jäädä jälkeen heti alkuun. Eilen kuljin matkan ensimmäistä kertaa yksin: jännitin hiukan löytäisinkö tien perille ja selviytyisinkö junanvaihdoista, mutta muutamaa epätietoisuuden hetkeä lukuun ottamatta kaikki sujui hienosti. Kävelen kotoani Nishinomiyasta juna-asemalle, jossa hyppään paikallisjunaan ja vaihdan seuraavalla asemalla pikajunaan, joka kiidättää minut Koben Sannomiyan asemalle. Sieltä jatkan jalkaisin koululle. Kaikkinensa matkaan kuluu aikaa noin tunti yhteen suuntaan.

Uskon, että aiemmasta ulkomaankokemuksesta on hyötyä uuteen maahan asettumisessa. En ole niin häkeltynyt uudesta ympäristöstä ja kielitaidottomuudesta kuin muuttaessani Istanbuliin. Silti alkuun pääsy verottaa voimia edelleenkin. Tavanomaisten askareiden tekemiseen kuluu normaalia pidempi aika, puolityhjä asunto ei tunnu vielä kodilta, pyyhe kasvoja vasten tuntuu erilaiselta, samoin hiukset pesun jäljiltä, kaupasta on vaikea löytää tuotteita joiden käyttöön on Suomessa tottunut… Pienetkin vastoinkäymiset ja takaiskut kirvoittavat tunteet pintaan. Iloitsen silti jokaisesta edistysaskeleesta kuten pyykin pesusta japanilaisin kirjoitusmerkein varustetulla pesukoneella, yksin kaupassa asioinnista ja lenkillä käymisestä.

Muut suomalaiset ovat ottaneet minut hienosti vastaan, he soittelevat ja kyselevät kuulumisia ja tarjoavat apuaan. Olen iloinen ja kiitollinen heille, mutta ”kosmiselta yksinäisyyden tunteelta” (erästä Kansanlähetyksen johtohenkilöä lainaten) on silti vaikea välttyä. Olen edelleen vailla internet-yhteyttä (kirjoittelen tätä viestiä vaihteeksi Tiinan kotoa). Olin toiveikas yhteyden saamisesta täksi päiväksi, mutta selvisikin, että aikaa saattaa kulua vielä parikin viikkoa! Ei auta muu kuin odottaa. Kolme tärkeintä ominaisuutta, joita lähetystyöntekijä tarvitsee ovat: kärsivällisyys, kärsivällisyys ja kärsivällisyys. Kärsivällisyyskouluni siis jatkuu… Netittömänä en pysty pitämään yhteyttä kotimaahan tavalla, jota kaipaisin, mutta pystyn silti lukemaan postini muiden suomalaisten luona. Kiitos viesteistä joita olen saanut, valitettavasti en ole niihin pystynyt juurikaan vastaamaan!

”Illalla on vieraana itku mutta aamulla ilo.” (Ps. 30:6)

Tulopäivän aamuna Osakan Kansain lentokentällä, jossa Pihkalat olivat vastalla. Muita kuvia saatte valitettavasti vielä odotella!