Voisin kirjoittaa pitkät sepustukset kaikista niistä asioista, jotka ovat ihmetyttäneet minua täällä alkuviikkojen aikana. Tyydyn nyt kuitenkin vain listaamaan asioita luettelomaisesti: jääkaappi joka avautuu kummaltakin puolelta (erittäin kätevä!), ihmeen korkealle sijoitettu keittiön kaapisto (vaikka japanilaiset ovat melko lyhyitä), sähkömatot ja -huovat (lämmittävät ihanasti talvella), junat jotka pysyvät lähes minuutilleen aikataulussa ja pysähtyvät merkityille paikoille, juoma-automaatit joita on kaikkialla (ulkosalla ja kauppojen auloissa kuten kuvassa), kaupat jotka ovat auki yömyöhään tai ympäri vuorokauden, pienet lemmikkikoirat joita omistajat ulkoiluttavat somat takit päällä ja ottavat mukaan jopa kauppaan (muutama koira ostoskärryissä on jo tullut vastaan :), pesukone joka pesee kaiken kylmällä vedellä (väkimäärään nähden on ymmärrettävää säästää lämpimän veden käytössä) niin ettei valko- ja kirjopyykkiä tarvitse enää erotella vaan kaiken voi pestä sulassa sovussa vaatteiden värjääntymättä, lämmitettävä WC-pytyn kansi josta löytyy myös erilaisia suihkuvaihtoehtoja...vain joitakin mainitakseni. Ehkä pureudun tarkemmin joihinkin ilmiöihin joskus myöhemmin.Tänään olen viimeinkin onnistunut pitämään kaipaamani kotipäivän. Nukuin aamulla niin pitkään kuin nukutti ja olen hissukseen tehnyt asioita jotka minua rentouttavat eli pessyt pyykkiä ja siivonnut. Tyytyväisenä siitä, ettei ole pakko lähteä minnekkään, olen neljän seinän sisässä kuunnellut tuulen ulinaa ikkunapuitteissa (ja samalla miettinyt miltä mahtaakaan tuntua kun taifuuni pyyhkäisee ylitse) ja ihmetellyt vuoroin paistavaa aurinkoa ja lumisadetta. Keitin myös ensimmäistä kertaa riisiä riisinkeittimellä, joka Japanissa on must-juttu. Keitin on erittäin kätevä: ensin riisi huuhdellaan puhtaaksi ja täytetään keittimen kattila sopivalla määrällä vettä. Sen jälkeen virta napsautetaan päälle ja keitin hoitaa loput. Noin tunnin kuluttua pehmeäksi höyrystynyt riisi on valmista lautaselle annosteltavaksi. Keitin jopa säilyttää riisin lämpimänä useita tunteja.
Ensi viikolla on pahviroskien keräyspäivä, joten olen pakannut ja niputtanut pahviroskani sekä maito- ja mehupurkit, joita kolmen viikon aikana onkin kertynyt melkoinen määrä (pahviroskat kerätään siis vain kerran kuussa). Varasto- ja kaappitilaa on asunnoissa vähänlaisesti, joten jätteiden varastointi ennen keräystä tuottaa hiukan ongelmia.
Kun koti täytyy koota lähes alkutekijöistä, hankintalista on melkoinen: kalusteita ja valaisimia, kodinkoneita, astioita ja tekstiilejä tarvitaan yllättävän paljon päivittäisiä toimintoja varten. Kotini alkaa onneksi pikkuhiljaa olla valmis, enää puuttuvat verhot ja laivarahtina saapuvat suomi-tavarani. Kollegoiden kehotuksesta hankin myös pienen pattereilla toimivan radion maanjäristys- tai muita kriisitilanteita varten. Radiosta on apua ja iloa myös kielenoppimiseen: vaikka suurin osa kuulemastani ylittää vielä ymmärrykseni, pystyn silti poimimaan tuttuja sanoja ja sanontoja juontajien puheesta ja lauluista. TV:tä tuskin hankin, vaikka sekin olisi hyvä kieli- ja kulttuuriopas.
Huomenna olen luvannut jumalanpalveluksessa pitää pienen todistuspuheenvuoron, joka tulkataan japaniksi. Kuukauden 3. jumalanpalvelus on "matalan kynnyksen kirkko", jonne voi kutsua myös kirkossa käymättömiä ystäviä ja tuttavia. Toivotaan ja rukoillaan, että huomenna kirkkoon saapuisi myös uutta väkeä ja että osaisin oikealla tavalla kirkastaa Jeesuksen merkitystä ja työtä elämässäni!
Olen kerännyt rohkeutta käydäkseni esittäytymässä naapureilleni - tapa, joka on ainakin aiemmin kuulunut asiaan uuteen taloon muutettaessa. Varmistin eilen vielä kielikoulun opettajalta mitä lausun ovella samalla kun ojennan pienen tervetuliaislahjan (täällä siis muuttaja antaa lahjan naapureilleen). Koska suomi-tuliaiseni viipyvät matkalla vielä muutaman viikon, ostin kaupasta valmiiksi lahjakääröön paketoidut pesuainelaatikot, jotka annan kolmelle lähinaapurilleni. Alakerran Tädin ja seinän takana asuvan Sedän olenkin jo tavannut ulkosalla (molemmat yksin asuvia eläkeläisiä). Olen aloittanut rukoilemisen heidän puolestaan, että voisin sopivan hetken tullen esim. kutsua heitä kirkkoon. Kiitos, jos suljette heidät ja huomisen päivän rukouksiinne!
Lisäys eiliseen:
yksi kynnys ylitetty! (ja monta vielä jäljellä...) Kävin juuri esittäytymässä naapureilleni. Oletin, että minun ei tarvitsisi muuta kuin lausua opettelemani tervehdykset, ojentaa lahja ja lähteä, vaan toisin kävi! Setä kävi juttelemaan minulle kovasti, sen verran ymmärsin, että ovenpieleen ja postilaatikkoon pitäisi laittaa nimi ja osoite. Katsoin parhaaksi soittaa Jukalle ja pyytää tulkkausapua. Setä mietti jo mitä voisin tehdä taloyhtiön hyväksi, mutta katsotaan asiaa sitten maalis-huhtikuussa. :) Alakerran "täti" osoittautuikin lähietäisyydellä nähtynä nuoremmaksi kuin luulin, noin viisikymppiseksi ehkä. Kolmas naapurini on herttainen mummo, joka kysyi jotain kirkosta. Valitettavasti kielitaitoni on vielä niin olematon, etten juurikaan osannut vastata/ymmärtänyt häntä. Kielitaidottomuus turhauttaa, mutta samalla se antaa uutta potkua kielenopiskeluun, että pystyisin tutustumaan ja keskustelemaan ihmisten kanssa! Taidankin siirtyä pänttäämään sanoja... :)
PS. Jumalanpalvelus ja puheenvuoro sujuivat hyvin. Muutama uusi kävijäkin oli paikalla, toivotaan, että jotain jäi itämään Sanan siemenistä!
