Parhaillaan Hiruzenissa on meneillään FLM:n (Finnish Lutheran Mission eli Kansanlähetys) syysretriitti, johon osallistuvat kaikki työalalla olevat työntekijät eli Pihkalat, Kallioiset, Palmut, Huoviset, Kivirannat ja heidän lastenhoitajansa kansainvälisyyslinjalainen Tiina Nyman, sekä nuoremmat Vänskät, Jukka ja Kukka-Maaria (joka muuten on myös vaasalainen ;) jotka tuuraavat vanhempia Vänskiä heidän ollessaan Suomessa. Rukoillaan, että retriitti voisi olla levoksi ja virkistykseksi koko työntekijäjoukolle!
Kokoamani listan avulla sain Vänskiltä vastaukset useimpiin mieltäni askarruttaneisiin lähtövalmisteluihin liittyviin kysymyksiin. Rahti-asia tuottaa vielä päänvaivaa: lähettien rahtia aiemmin luotettavasti ja edullisesti hoitanut firma lopetti keväällä toimintansa, eikä uudesta tavarantoimittajasta ole tällä hetkellä tietoa. Yritän välttää tarpeettoman tavaran rahtaamista, sillä Japanista saa kyllä kaikkea, ja mm. sähkölaitteiden vienti on täysin turhaa erilaisen sähkövirran takia. Vaatteet ja kengät kannattaa kuitenkin tuoda Suomesta, sillä lyhyisiin ja siroihin japanilaisiin verrattuna olen Japanissa kooltani ”jättiläinen”, ja sopivankokoisten vaatteiden ja kenkien löytäminen on vaikeaa.
Kielikoulun raskaudesta sain jälleen varoituksen. Stressinsietokykyä ja joustavuutta tarvitaan! Sitä suuremmalla syyllä yritän luoda tukevaa pohjaa kieliopinnoille jo täällä Suomessa. Mikä etu onkaan puolellaan niillä entisillä lähettilapsilla, jotka aikuisina palaavat Japaniin ja voivat hyödyntää lapsena hankittua kielitaitoa kuten Palmun (omaa sukua Pihkala) Asako ja Huovisen (os. Vänskä) Elina. Täytyy vain luottaa siihen, että hyvän kielipääni sekä pohjalaisen sitkeyden ja tahdon avulla, joka ”vie läpi harmaan kivenkin”, omaksun japanin kielen. Työtä se kuitenkin vaatii, rukoustuki tulee tarpeeseen!Paljon muustakin juttelimme, ja ajoin kotiin Ryttylään kuulemastani pää pyörällä ja tunnemyrskyn kourissa. Minäkö Japaniin..?!! Ilman Jumalan antamaa kutsua ja varustusta työhön, olisin valmis nostamaan kädet pystyyn ja luovuttamaan mahdottomalta tuntuvan tehtävän edessä. Jumala on kuitenkin ihmeellisen johdatuksensa kautta avannut oven Japaniin, ja luotan siihen, että Hän tietää mitä tekee. Olen kiitollinen saadessani elää hänen sunnitelmassaan ja tahdossaan.
Tänään aamuehtoollisella siunattiin kansainvälisyyslinjan opiskelijoita matkaan, muistetaan heitäkin. Kohta syvennyn japanin kielen läksyihin, ja iltapäivällä käyn kurssikaverini Anun, joka on taitava viulisti, kanssa läpi perjantain Naistenpäivien Hiljaisuuden messun laulut. Lauluja on yli 20, edessä on siis hikinen (mutta mielekäs) urakka ja täytyy rukoilla, että ääni kestää! Iltaa odotan erityisellä innolla: ensin ajelen Hämeenlinnaan japanin tunnille ja sieltä vapauduttuani kaasutan (nopeusrajoitusten sallimissa rajoissa ;) pikku Puntoni kohti Riihimäkeä, jossa suosikkiyhtyeeni Exit konsertoi ja juhlii 20-vuotista taivaltaan. Koirat haukkuu, mutta karavaani jatkaa kulkuaan edelleen!
