maanantai 15. lokakuuta 2007

Mainio maanantai

Miten ihanaa onkaan, kun uusi viikko ei ahdista, vaan päinvastoin sen saa toivottaa tervetulleeksi kutkuttavaa intoa tuntien! Olen kuitenkin varma siitä, että raskas vaiheeni työelämässä kuului Jumalan suunnitelmaan, ja vahvisti kutsuani suuntautua uusille urille. Olemme valmiita muutokseen vasta, kun saamme tarpeeksemme vanhasta! Niin kävi minullekin, ja lopulta irrottautuminen tutuista ja turvallisista kuvioista ei tuntunut enää lainkaan vaikealta. Vuosien kypsyttelyn se silti vaati.

Tänään täällä Ryttylässä alkaa Raamattuviikko. Vakituisten opiskelijoiden lisäksi kuka tahansa "ulkopuolinen" saa tulla hetkeksi hengähtämään arjen pyörityksestä, tutustua uusiin ihmisiin ja hiljentyä Jumalan sanan äärellä. Vastaava viikko järjestetään myös keväällä. Osallistuin itsekin viisi vuotta sitten syksyn raamattuviikolle. Tein sen tunnustellakseni, josko voisin tulla vuodeksi opiskelemaan raamattulinjalle. Viikko oli antoisa: sain kämppiksekseni Leenan, jonka seurassa sain pukea sanoiksi hauraita ajatuksiani tulevaisuuden suhteen ja rukoilla yhdessä suunnitelmieni puolesta. Loppu onkin historiaa eli mitä siitä seurasi: päädyin lähetystyöntekijäksi ja Herralle kiitos siitä! :-) Toivotaan, että edessä on nytkin antoisa viikko luentoineen ja illanviettoineen.

Olen paljosta kiitollinen: sain viettää mukavan rauhallisen lepoviikonlopun. Lauantaina liittohallitus hyväksyi lähtöaikatauluni eli pääsen lähtemään Japaniin helmikuun alussa, jos Herra suo ja elämme! Seuraavaksi täytyy käynnistää viisuminhakuprosessi, joka vie aikaa ja vaatii papereiden lähettämistä Japaniin.

Sain aamulla myös ilmoituksen, että kauan kaipaamani "Lonely planet Japan" -kirjan uudistettu painos on viimein ilmestynyt. Tilasin sen välittömästi. Suosittelen opasta lämpimästi jokaiselle, joka suunnittelee hiukankin pidempää rupeamaa ulkomailla ja haluaa saada ajasta paljon irti. Ostin vastaavan oppaan mukaan Turkkiin ja se totisesti oli hintansa väärti! Opas antaa tarkkaa, ajankohtaista ja monipuolista tietoa maasta, liikkumisesta ja nähtävyyksistä.

Voimia ja iloa uuteen viikkoon!